Kalevala on Elias Lönnrotin 1800-luvun runollinen teos, joka perustuu suomalaiseen ja karjalaiseen mytologiaan ja suulliseen kansanperinteeseen. Sitä pidetään Suomen kansalliseeposena ja yhtenä suomalaisen kirjallisuuden tärkeimmistä teoksista. Vuosittainen avoin näyttelymme kutsuu taiteilijoita luomaan taideteoksia, joissa on kuvattuna ja symboleina useita suomalaisen eeposen eläimiä. Jokainen taiteilija lähettää myös inspiraation valitsemalleen Kalevala-kielille. Nämä riimut on listattu Kalevala Värityskuva värityssivulle lukuisine galleriakuvina.
Tässä perjantain kahdeksas runossa sinfonia on traaginen, lyyrinen ja maaginen. Kalevala rikastuttaa perintöämme tarinoiden hämmästyttävällä rikkaudella, laulujen kauneudella, rikkaudella maalauksilla ja kappaleilla ihmisen, ihmisen ja luonnon alkuperästä, löydetty omaisuus. Aitojen suullisten runojen ja laulujen joukossa Kalevala esitetään ensimmäistä kertaa hypoteettisen eeposen uudelleentulkintana. Nykyään tiedämme, että se oli itse asiassa ullakko, johon on nyt mahtunut tuhansia säkeitä, runoja, lauluja ja balladeja, jotka on kerätty 1800-luvulla suomalaisista kylistä.
Mitä olemme pelastaneet unohdukselta? Katkelmia vai välttämättömiä asioita? Onko tämä unohtaminen väistämätöntä, vai liittyykö se kirjoittamiseen ja nykymaailman räjähdykseen niiden parissa, jotka tekivät siitä viikon kappaleen? Ne ovat poissa, laulut on jäädytetty ja korjattu. Miehet lauloivat ja tunsivat myötätuntoa universumia kohtaan. Heidän laulunsa ovat täällä, upeita tiedon ja ilon runollisia vektoreita.
